Kunnanhallitus
10/12/2009
Listan asianro 17
466 §
Asianro 398 / 111 / 2009

Vastaus valtuustoaloite nro 8 / 2009 - Ilmastonmuutoksen torjunnan huomioon ottaminen ateriapalveluiden järjestämisessä (kv)



              Valtuutettu Kristo Savola jätti valtuuston kokouksessa 26.2.2009 seuraavan aloitteen:

              "Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kirkkonummen kunnan ruokapalveluiden järjestämisessä otetaan huomioon ympäristökuormitus ja eritoten tarjottavien aterioiden ilmastovaikutukset.

              Tehokas tapa keventää ateriapalveluiden ympäristökuormitusta on lisätä kasvisraaka-aineiden osuutta ja vähentää tarjottavan lihan määrää. Suomalaisten keskimääräinen vuosittainen lihankulutus on kasvanut 50 vuodessa 30 kilosta 70 kiloon. Tämä kehityksen merkitys ympäristökuormituksen kannalta on merkittävä, koska esimerkiksi yhden naudanlihavalkuaiskilon tuottaminen vaatii keskimäärin 21 kasviproteiinikilon syöttämistä.
              Ympäristövaikutusten kannalta suuria eroja on myös eläinperäisten tuotteiden välillä. Myös erilaisten kasvisraaka-aineiden ympäristökuormissa on suuria eroja. Esimerkiksi riisin tuotannon ympäristökuorma on moninkertainen perunan aiheuttamaan verrattuna.
              Selvää kuitenkin on, että kasvisruoan tarjontaa lisäämällä voidaan vähentää kunnan ateriapalveluista aiheutuvaa ympäristökuormitusta ja torjua ilmastonmuutosta.
              Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kirkkonummen ruokalistoissa siirrytään viimeistään vuoden 2010 alusta yhteen viikoittaiseen kasvisruokapäivään. Kouluissa, päiväkodeissa ja muussa laitos- ja työpaikkaruokailussa tarjotaan siis kerran viikossa ainoastaan kasvisruokaa. Tarpeen niin vaatiessa voidaan eritysruokavalioissa poiketa tästä järjestelystä.
              Viimeistään vuoden 2010 aikana laaditaan myös kattava ohjelma ateriapalveluiden ympäristökuormituksen vähentämiseksi. Ohjelmassa otetaan huomioon mm. raaka-aineet, aterioiden tuotantoprosessi, valmiiden aterioiden jakelu ja jätteiden synty."


              Aloitteen olivat myösa allekirjoittaneet: Pekka Borg, Hanna-Kaisa Mettälä, Pirkko Lehtinen, Ari Harinen, Janne Miilukangas, Mikael Gerkman, Irja Bergholm, Kari Hujanen, Marjokaisa Piironen, Pauliina Juntunen, Minna Hakapää, Antti Kilappa, Anna-Lotta Laine, Johan Karlsson, Bodil Lindholm ja Corinna Tammenmaa.

Päätös Kunnanvaltuusto:
              Kunnanvaltuusto päätti lähettää aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

              _____

Palvelutuotannon johtokunta 29.9.2009 § 62
              Kirkkonummen kunnan ruokapalvelujen hoidossa on otettu huomioon ympäristökuormitus jo elintarvikkeiden hankintaprosessin yhteydessä niin, että elintarvikkeiden tarjouspyynnössä on pyydetty tarjousta tavarantoimittajilta, jotka laaja-alaisesti voivat toimittaa elintarvikkeita toimipaikkoihin. Sopimuksen teon ja ruokalistatuotteistuksen yhteydessä tavarantoimituspäivät ja kuljetuskerrat on optimoitu laitoksen koon mukaan niin, että pieniin toimipaikkoihin ruoka-aineita toimitetaan kerran viikossa ja aluetuotantokeittiöihin varastojen koosta riippuen 2-3 kertaa viikossa siten, että pakasteet, kuivaruoka-aineet ja tuoretuotteet toimitetaan samassa autossa. Lisäksi tarjousasiakirjoihin pyydettiin liittämään tavarantoimittajan laatu- ja ympäristöjärjestelmän sertifiointitodistus tai kuvaus järjestelmästä.
              Tuotteet toimitetaan pahvipakkauksissa pyörällisiin rullakoihin pakattuna.

              Ruokatuotannossa ympäristönkuormitukseen on kiinnitetty huomiota ja kuormitusta on vähennetty seuraavilla toimenpiteillä:
              - Uusi ruuanvalmistustekniikka, uudet monipuoliset laitteet, jolloin samalla laitteella keitetään, paistetaan ja höyrykeitetään.
              - Uusilla laitteilla voidaan käyttää matalia lämpötiloja, mutta ruoan kypsennysaika lyhentynyt.
              - Ruokaa valmistetaan tarpeen mukaan, jolloin biojätteen määrä vähentynyt.
              - Astianpesussa pestään täydet korit - ei tyhjäkäyntiä
              - Pahvinkierrätys
              - Biojätteen erittely ja keräys
              - Muoviastioiden jatkokäyttö
              - Pesuaineina käytetään mietoja pesuaineita
              - Ei turhaa desinfiointia keittiöissä

              Ympäristökuorman vähentäminen on huomioitu ruokalistan suunnitteluvaiheessa jo siten, että kokolihana käytetään sianlihaa, jonka TMR-indeksillä mitattu arvo 21 on alle puolet naudanlihaan verrattuna ja naudanlihan arvo 46. Naudanlihaa käytetään jauheliharuuissa, joita esiintyy kerran viikossa.
              Broileria ruokalistalla suositaan niin, että sitä on kerran viikossa eli 10 kertaa 10 viikon ruokalistakierrossa. Broilerin TMR-arvo on 13. TMR (total material requirement, suomeksi luonnonvarojen kokonaiskäyttö) ei kuitenkaan kerro kaikkea lihan ekologisuudesta, vaan se vaihtelee merkittävästi ruokintatavan mukaan. Selvää on, että laidunnus lisää ympäristöystävällisyyttä merkittävästi. Eläinsuojelulliset arvot eivät tietenkään korreloi suoraan TMR-luvun kanssa.
              Ympäristökuormituksen kannalta ystävällisiä kasvisruokapäiviä on perusruokalistalla 4 kertaa kymmenen viikon listakierrossa kouluissa ja päiväkodeissa. Perusruokalistan lisäksi kunnassamme on kasvisruokalista ja kasvisruoan voi valita sitä halutessaan.

              Ruoka-annoksia täydentämään on suunniteltu useimmiten perunaa, jonka TMR-arvo on 2. Ympäristökuormituksen kannalta epäedullisempi kokojyväriisi esiintyy 10-viikon listakierrossa 7 kertaa. Se tuo kuitenkin vaihtelua ruokalistaan.

              Ruokapalveluissa suositaan ekologista lähiruokaa kunnioittamalla ruokaperinnettä ja vuodenaikojen sesonkeja. Syksyllä vietetään kunnan ruokapalveluissa erityistä sadonkorjuuviikkoa, jolloin tarjotaan runsaasti ja monipuolisesti sadonkorjuutuotteita ja kasvisruokaa kaksi kertaa.

              Lähiruokana globaalissa maailmassa voidaan pitää kotimaista, suomalaista ruokaa. Kirkkonummen kunnan ruokapalveluissa on kiinnitetty huomiota siihen, että raaka-aineet tulisivat kohtuullisten kuljetusmatkojen päästä. Liha on kotimaista ja tukkutoimittajamme toimittavat sopimusviljelijöiden tuotteita keittiöihimme siten, että kaalit tulevat Nurmijärveltä, juurekset Tammelasta, erikoissalaatit Evitskogista ja Sipoosta, erityisyrtit ja ruokakoristeet Långvikista, tomaatit ja kurkut Närpiöstä ja peruna Lapväärtistä.

              Ruoka ja ravitsemus on monen asian summa, johon vaikuttaa ruokailijan ikä, terveydentila, koulutus, kasvatus ja tapakulttuuri. Ruokatottumuksia ei voida hetkessä muuttaa. Kunnallisessa ruokapalvelussa on tärkeää ottaa kaikki eri osatekijät huomioon ja varsinkin lasten ja hoitolaitoksissa olevien vanhusten ja sairaiden ruokalistasuunnittelussa ja käytännön toteutuksessa on huolehdittava myös siitä, että tarjottu ruoka miellyttää ja se syödään hyvillä mielin. Varsinkin hoitolaitosten ruokailutilanne on päivän kohokohta ja se tuo onnistuneena mielihyvää, joka edistää paranemista.

              Pienten lasten, koululaisten ja laitoshoidon ruokapalvelujen kohdalla kasvisruokavalion haasteena on riittävä proteiinin saanti, sillä kasvisaterialla tulisi syödä riittävästi palkokasveja tai niistä valmistettuja tuotteita, esim. soijavalmisteita tai pähkinöitä, sieniä, siemeniä ja maitotaloustuotteita sekä proteiinipitoisia viljatuotteita. Ne eivät näytä kuitenkaan kuuluvan ruokasuosikkeihin. Nykyajan koululaiset juovat aterian yhteydessä mielellään vettä. Kunnassa toimivan ravitsemustyöryhmän mielestä ruokalistalla tulee olla sekaruokaa ja ohessa kasvisruokalista, jonka sitä haluava voi nauttia.

              Ruokalistaa voidaan kuitenkin edelleen muuntaa ympäristöystävällisemmäksi siten, että riisin käyttöä vähennetään olennaisesti ja ruokalistalle lisätään vähitellen enemmän lapsia ja nuoria miellyttäviä kasvisruokia. Hyviä, mahdollisimman suurta asiakaskuntaa miellyttäviä kasvisruokareseptejä kehitetään. Kasvisruokia voidaan tulevalle kymmenen viikon kiertävälle ruokalistalle lisätä niin, että listalla olisi 8-10 kertaa kasvisruoka (puuropäivät mukana).

              Suosimalla lautasmallia, jossa puolet lautasesta on kasviksia, neljännes perunaa ja neljännes proteiinipitoista ruokaa saadaan ympäristökuormitus pidettyä hallinnassa.

              Jätehuollossa kierrätykseen pitäisi lisätä peltipurkkien lajittelu.

              Ruokapalvelun ympäristökuormitusasia käsitellään kattavasti valmisteilla olevan ruokapalvelun laatukäsikirjan yhteydessä.

              Valmistelija:Toini Linnanmäki

    Palvelutuotannon johtokunta 29.9.2009 / 62 §

    Ehdotus Tuotantopalvelujohtaja:

    Palvelutuotannon johtokunta päättää

    1.
    antaa ylläolevan vastauksen aloitteeseen "Ilmastomuutoksen torjunnan huomioon ottamisen ateriapalvelujen järjestämisessä"

    2.
    huomioida aloitteessa esitetyt toimenpiteet toiminnassaan seuraavasti:

    - vuoden 2010 elokuussa alkavaan koulujen ja päiväkotien perusruokalistaan lisätään kasvisruokapäiviä ja vähennetään riisin käyttöä. Mahdollisuuksien mukaan toimeen ryhdytään jo tulevana talvena

    - ruokapalvelun ympäristökuormitusasia käsitellään kattavasti valmisteilla olevassa ruokapalvelun laatukäsikirjassa.

                Käsittely:

                Käydyn keskustelun aikana puheenjohtaja Kristo Savola ehdotti jäsen Sirkka Lehtomäen ja varapuheenjohtaja Erkki Ahlstenin kannattamana seuraavia muutoksia lausuntoon:
                - kuudennen kappaleen alusta poistetaan ensimmäinen lause
                - neljänneksi viimeisen kappaleen viimeisen lauseen sanonta "... niin, että listalla olisi 8-10 kertaa kasvisruoka ..." muutetaan kuulumaan: "niin, että listalla olisi keskimäärin 10 kertaa kasvisruoka"

                Em. muutokset johtokunta hyväksyi yksimielisesti.

                Lisäksi puheenjohtaja Savola esitti seuraavia muutoksia, joita jäsen Sirkka Lehtomäki ja varapuheenjohtaja Erkki Ahlsten kannattivat, mutta joita johtokunta ei hyväksynyt yksimielisesti, vaan niistä jouduttiin äänestämään:

                1. muutos
                Esittelytekstin kahdeksannen kappaleen loppuun lisätään teksti: "Yksi yhteinen kasvisruokapäivä ei kuitenkaan ole kohtuuton ravitsemuksellinen haaste."

                2. muutos
                Päätösehdotuksen 2. kohta muutetaan kuulumaan seuraavasti:
                "Palvelutuotannon johtokunta päättää huomioida aloitteessa esitetyt toimenpiteet toiminnassaan seuraavasti:
                - vuoden 2010 elokuussa alkavaan koulujen ja päiväkotien perusruokalistaan lisätään kasvisruokapäiviä niin, että niitä on keskimäärin 10 kpl kymmenen viikon ruokalistassa. Erikoisruokavalioiden kohdalla tästä voidaan poiketa. Riisin käyttöä vähennetään. Mahdollisuuksien mukaan toimeen ryhdytään jo tulevana talvena
                - ruokapalvelun ympäristökuormitusasia käsitellään kattavasti valmisteilla olevassa ruokapalvelun laatukäsikirjassa.

                Äänestykset:

                1. muutos
                Julistettuaan keskustelun päättyneeksi, puheenjohtaja totesi tehneensä kannatetun ehdotuksen lausunnon muuttamisesta. Ehdotusta ei kuitenkaan voitu hyväksyä yksimielisesti, joten muutosehdotuksesta tuli äänestää. Hän ehdotti seuraavaa äänestysjärjestystä, joka hyväksyttiin: ne jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta, äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat puheenjohtajan muutosehdotusta, äänestävät EI. Nimenhuudolla toimitetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa-ääntä (Savilahti, Lappalainen, Kreus, Christensen, Björkqvist, Miilukangas, Seppänen) ja 3 ei-ääntä (Ahlsten, Lehtomäki, Savola). Äänestystulokseen viitaten puheenjohtaja totesi, ettei ehdotettua tekstilisäystä tehdä.

                2. muutos
                Julistettuaan keskustelun päättyneeksi, puheenjohtaja totesi tehneensä kannatetun ehdotuksen esittelijän päätösehdotuksen 2. kohdan muuttamisesta. Ehdotusta ei kuitenkaan voitu hyväksyä yksimielisesti, joten muutosehdotuksesta tuli äänestää. Hän ehdotti seuraavaa äänestysjärjestystä, joka hyväksyttiin: ne jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta, äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat puheenjohtajan muutosehdotusta, äänestävät EI. Nimenhuudolla toimitetussa äänestyksessä annettiin 5 jaa-ääntä (Savilahti, Christensen, Björkqvist, Miilukangas, Seppänen) ja 5 ei-ääntä (Ahlsten, Lappalainen, Kreus, Lehtomäki, Savola). Äänestystulokseen viitaten puheenjohtaja totesi, että päätösehdotuksen 2. kohta muutetaan puheenjohtajan tekemän ehdotuksen mukaiseksi.


    Päätös Palvelutuotannon johtokunta:

    Keskustelun ja äänestysten jälkeen palvelutuotannon johtokunta päätti

    1.
    antaa seuraavan lausunnon valtuustoaloitteeseen "Ilmastomuutoksen torjunnan huomioon ottamisen ateriapalvelujen järjestämisessä" :

    Kirkkonummen kunnan ruokapalvelujen hoidossa on otettu huomioon ympäristökuormitus jo elintarvikkeiden hankintaprosessin yhteydessä niin, että elintarvikkeiden tarjouspyynnössä on pyydetty tarjousta tavarantoimittajilta, jotka laaja-alaisesti voivat toimittaa elintarvikkeita toimipaikkoihin. Sopimuksen teon ja ruokalistatuotteistuksen yhteydessä tavarantoimituspäivät ja kuljetuskerrat on optimoitu laitoksen koon mukaan niin, että pieniin toimipaikkoihin ruoka-aineita toimitetaan kerran viikossa ja aluetuotantokeittiöihin varastojen koosta riippuen 2-3 kertaa viikossa siten, että pakasteet, kuivaruoka-aineet ja tuoretuotteet toimitetaan samassa autossa. Lisäksi tarjousasiakirjoihin pyydettiin liittämään tavarantoimittajan laatu- ja ympäristöjärjestelmän sertifiointitodistus tai kuvaus järjestelmästä.
    Tuotteet toimitetaan pahvipakkauksissa pyörällisiin rullakoihin pakattuna.

    Ruokatuotannossa ympäristönkuormitukseen on kiinnitetty huomiota ja kuormitusta on vähennetty seuraavilla toimenpiteillä:
    - Uusi ruuanvalmistustekniikka, uudet monipuoliset laitteet, jolloin samalla laitteella keitetään, paistetaan ja höyrykeitetään.
    - Uusilla laitteilla voidaan käyttää matalia lämpötiloja, mutta ruoan kypsennysaika lyhentynyt.
    - Ruokaa valmistetaan tarpeen mukaan, jolloin biojätteen määrä vähentynyt.
    - Astianpesussa pestään täydet korit - ei tyhjäkäyntiä
    - Pahvinkierrätys
    - Biojätteen erittely ja keräys
    - Muoviastioiden jatkokäyttö
    - Pesuaineina käytetään mietoja pesuaineita
    - Ei turhaa desinfiointia keittiöissä

    Ympäristökuorman vähentäminen on huomioitu ruokalistan suunnitteluvaiheessa jo siten, että kokolihana käytetään sianlihaa, jonka TMR-indeksillä mitattu arvo 21 on alle puolet naudanlihaan verrattuna ja naudanlihan arvo 46. Naudanlihaa käytetään jauheliharuuissa, joita esiintyy kerran viikossa.
    Broileria ruokalistalla suositaan niin, että sitä on kerran viikossa eli 10 kertaa 10 viikon ruokalistakierrossa. Broilerin TMR-arvo on 13. TMR (total material requirement, suomeksi luonnonvarojen kokonaiskäyttö) ei kuitenkaan kerro kaikkea lihan ekologisuudesta, vaan se vaihtelee merkittävästi ruokintatavan mukaan. Selvää on, että laidunnus lisää ympäristöystävällisyyttä merkittävästi. Eläinsuojelulliset arvot eivät tietenkään korreloi suoraan TMR-luvun kanssa.
    Ympäristökuormituksen kannalta ystävällisiä kasvisruokapäiviä on perusruokalistalla 4 kertaa kymmenen viikon listakierrossa kouluissa ja päiväkodeissa. Perusruokalistan lisäksi kunnassamme on kasvisruokalista ja kasvisruoan voi valita sitä halutessaan.

    Ruoka-annoksia täydentämään on suunniteltu useimmiten perunaa, jonka TMR-arvo on 2. Ympäristökuormituksen kannalta epäedullisempi kokojyväriisi esiintyy 10-viikon listakierrossa 7 kertaa. Se tuo kuitenkin vaihtelua ruokalistaan.

    Ruokapalveluissa suositaan ekologista lähiruokaa kunnioittamalla ruokaperinnettä ja vuodenaikojen sesonkeja. Syksyllä vietetään kunnan ruokapalveluissa erityistä sadonkorjuuviikkoa, jolloin tarjotaan runsaasti ja monipuolisesti sadonkorjuutuotteita ja kasvisruokaa kaksi kertaa.

    Kirkkonummen kunnan ruokapalveluissa on kiinnitetty huomiota siihen, että raaka-aineet tulisivat kohtuullisten kuljetusmatkojen päästä. Liha on kotimaista ja tukkutoimittajamme toimittavat sopimusviljelijöiden tuotteita keittiöihimme siten, että kaalit tulevat Nurmijärveltä, juurekset Tammelasta, erikoissalaatit Evitskogista ja Sipoosta, erityisyrtit ja ruokakoristeet Långvikista, tomaatit ja kurkut Närpiöstä ja peruna Lapväärtistä.

    Ruoka ja ravitsemus on monen asian summa, johon vaikuttaa ruokailijan ikä, terveydentila, koulutus, kasvatus ja tapakulttuuri. Ruokatottumuksia ei voida hetkessä muuttaa. Kunnallisessa ruokapalvelussa on tärkeää ottaa kaikki eri osatekijät huomioon ja varsinkin lasten ja hoitolaitoksissa olevien vanhusten ja sairaiden ruokalistasuunnittelussa ja käytännön toteutuksessa on huolehdittava myös siitä, että tarjottu ruoka miellyttää ja se syödään hyvillä mielin. Varsinkin hoitolaitosten ruokailutilanne on päivän kohokohta ja se tuo onnistuneena mielihyvää, joka edistää paranemista.

    Pienten lasten, koululaisten ja laitoshoidon ruokapalvelujen kohdalla kasvisruokavalion haasteena on riittävä proteiinin saanti, sillä kasvisaterialla tulisi syödä riittävästi palkokasveja tai niistä valmistettuja tuotteita, esim. soijavalmisteita tai pähkinöitä, sieniä, siemeniä ja maitotaloustuotteita sekä proteiinipitoisia viljatuotteita. Ne eivät näytä kuitenkaan kuuluvan ruokasuosikkeihin. Nykyajan koululaiset juovat aterian yhteydessä mielellään vettä. Kunnassa toimivan ravitsemustyöryhmän mielestä ruokalistalla tulee olla sekaruokaa ja ohessa kasvisruokalista, jonka sitä haluava voi nauttia.

    Ruokalistaa voidaan kuitenkin edelleen muuntaa ympäristöystävällisemmäksi siten, että riisin käyttöä vähennetään olennaisesti ja ruokalistalle lisätään vähitellen enemmän lapsia ja nuoria miellyttäviä kasvisruokia. Hyviä, mahdollisimman suurta asiakaskuntaa miellyttäviä kasvisruokareseptejä kehitetään. Kasvisruokia voidaan tulevalle kymmenen viikon kiertävälle ruokalistalle lisätä niin, että listalla olisi keskimäärin 10 kertaa kasvisruoka (puuropäivät mukana).

    Suosimalla lautasmallia, jossa puolet lautasesta on kasviksia, neljännes perunaa ja neljännes proteiinipitoista ruokaa saadaan ympäristökuormitus pidettyä hallinnassa.

    Jätehuollossa kierrätykseen pitäisi lisätä peltipurkkien lajittelu.

    Ruokapalvelun ympäristökuormitusasia käsitellään kattavasti valmisteilla olevan ruokapalvelun laatukäsikirjan yhteydessä.


    2.
    huomioida aloitteessa esitetyt toimenpiteet toiminnassaan seuraavasti:

    - vuoden 2010 elokuussa alkavaan koulujen ja päiväkotien perusruokalistaan lisätään kasvisruokapäiviä niin, että niitä on keskimäärin 10 kpl kymmenen viikon ruokalistassa. Erikoisruokavalioiden kohdalla tästä voidaan poiketa. Riisin käyttöä vähennetään. Mahdollisuuksien mukaan toimeen ryhdytään jo tulevana talvena

    - ruokapalvelun ympäristökuormitusasia käsitellään kattavasti valmisteilla olevassa ruokapalvelun laatukäsikirjassa.

    _____


    Kh 12.10.2009

    Valmistelu: Ulla Gahmberg













    Ehdotus

    Kunnanjohtaja:



    Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto

    1
    merkitsee tiedokseen palvelutuotannon johtokunnan 29.9.2009 antaman vastauksen

    2
    pitää vastausta ja siinä esitettyjä toimenpiteitä riittävänä ja aloitetta loppuunkäsiteltynä

                KÄSITTELY

                Keskustelun aikana jäsen Matti Kaurila ehdotti että lisätään seuraava uusi 2 -kohta
                  2.
                  päättää lautakunnan 29.9 tekemästä päätöksestä poiketen, että perusruokaa on tarjolla päivittäin sitä haluaville kuten tähänkin saakka.

                  Jäsenet Gun-Maj Beck, Raija Vahasalo ja puheenjohtaja Timo Haapaniemi kannattivat Kaurilan ehdotusta.

                  Päätösehdotusta kannattivat jäsenet Anni-Mari Syväniemi, Minna Hakamäki, Ari Harinen, Antti Kilappa.

                  Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi edellä Kaurilan ehdotuksen ja sen kannatuksen. Ehdotusta ei kannatettu yksimielisesti, joten puheenjohtaja totesi, että ehdotuksesta on äänestettävä.

                  Puheenjohtaja ehdotti äänestysjärjestykseksi, että päätösehdotusta kannattavat äänestävät Jaa ja Kaurilan ehdotusta äänestävät Ei. Jos Ei saa enemmän ääniä, kunnanhallitus päättää Kaurilan ehdotuksen mukaisesti.

                  Kunnanhallitus hyväksyi äänestysjärjestyksen.

                  Nimenhuudolla toimitetussa äänestyksessä annettiin 1 jaa-ääntä ja 12 ei -ääntä seuraavasti:

                  Äänestys

                  Pohjaehdotus Jaa - Kaurila Ei.



                  Kaurilan ehdotus oli voittanut ehdotus.




    Päätös

    Kunnanhallitus:




    Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto

    1
    merkitsee tiedokseen palvelutuotannon johtokunnan 29.9.2009 antaman vastauksen

    2.
    päättää lautakunnan 29.9 tekemästä päätöksestä poiketen, että perusruokaa on tarjolla päivittäin sitä haluaville kuten tähänkin saakka.

    3.
    pitää vastausta riittävänä ja aloitetta loppuun käsiteltynä